Siirry sisältöön

Oh the Humanity! -konferenssi herätti keskustelua ohjelmistokehityksen arvoista

Simo Virtanen
Simo Virtanen
Oh the Humanity! -konferenssi herätti keskustelua ohjelmistokehityksen arvoista

Viime perjantaina Helsinki Ruby ry järjesti Oh the Humanity! -konferenssin. Ensimmäistä kertaa järjestetty ohjelmistokehittäjien konferenssi ei käsitellyt viimeisimpiä kehitystyökaluja tai trendikäimpiä ohjelmointikieliä. Sen sijaan Oh the Humanity! keskittyi arvoihin: mm. kestävyyteen, tiedonjakoon ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Minulla oli kunnia toimia tapahtuman isännöitsijänä ja Helsinki Rubyn jäsenenä järjestäjänä. Niin sanottu "humane tech" -skene on kulkenut osana omaa ammatti-identiteettiäni jo lähes 10 vuotta, alalle opiskeluistani lähtien, ja näin ollen tapahtuman teemat ovat myös vahva osa Sakeuden DNA:ta. Ohjelmistokehitys on täynnä arvovalintoja ja niiden tunnistaminen on tärkeä osa työtämme.

Tapahtuman kuusi puheenvuoroa tarjosivat laaja-alaisen kattauksen tapahtuman teemoihin, ollen samalla kuitenkin vain pintaraapaisu kaikkiin ihmislähtöisen teknologian aspekteihin. Saimme kuulla konkreettisia keinoja rakentaa ekologisesti kestävämpiä ohjelmistoja, kuinka teknologia-alan ulkopuolelta kerätty työkokemus on vahvuus ja kuinka saada ideamme kommunikoitua tehokkaasti tarinankerronnan keinoin. Lisäksi puheenvuoroissa käsiteltiin miten tarkastella ohjelmistokehitystä Pierre Bourdieun pääomateorian kautta ja kuinka toteuttaa käyttäjätutkimusta kriisejä ja traumoja kokeneiden ihmisten parissa. Avauspuheenvuorossaan Anil Dash kertoi avoimen internetin historiasta ja millaisia vaikutuksia vallan keskittymisellä Googlen ja Metan kaltaisille teknologiajättiläisille on.

Liian usein muutokseen ja kestävyyteen keskittyvät tapahtumat ovat yritysten johdolle kohdistettuja. On tärkeää, että ohjelmistojen kehittäjät tietävät miten he pystyvät edesauttamaan muutosta ja kuinka heidän osaamisensa voi olla väline saada aikaan hyvää. Toivottavasti Oh the Humanity! saa tulevaisuudessa jatkoa jossain muodossa, koska keskustelu ohjelmistokehityksen roolista kestävyyden kehittämisessä on vasta alussa. Tämä vaatii kuitenkin halua suomalaisilta ohjelmistoyrityksiltä olla mukana ottamassa kehittäjänsä aktiiviseen rooliin muutoksen edistäjinä.

Simo Virtanen

Simo Virtanen

Suunnittelija & toimitusjohtaja

simo@sakeus.fi

Sakeus

Kokeneen suunnittelija- ja kehittäjätiimimme erikoisuutena on toteuttaa uusia käyttäjälähtöisiä sovelluksia verkkoon.